tiistai 1. tammikuuta 2013

Uuden vuoden toivotukset!








Ja niin se vuosi jälleen vaihtui, nyt vuoteen 2013. Tänä vuonna meillä ei ollut lainkaan ilotulitteita ja siitä olen tyytyväinen. Vuoden 2012 kommellukset, möläytykset, ilot ja surut ovat nyt laitettu taas salaisiin arkistoihin.
Odotuksia on tälle vuodelle paljon  ja monta asiaa mitä haluaa kokea, pää asia on vain kun elää päivän kerrallaan ja katsoo mitä tapahtuu.
Ennen vuoden vaihdosta sytytin kynttilän jonka sain lahjaksi jouluna, kunnes oli minun tarkoitus sammuttaa se niin kynttilä ilmoitti että empä sammukaan. Lopulta jouduin tukahduttamaan sen ja ette arvaakkaan sitä savun määrää! Se oli kuin suitsuke savua tuli aina vaan. Lopulta huoneeni oli täynnä sitä. Silloin aukaisin ikkunan ja heitin sen alas lumi hankeen käryämään ja viimein se sammui!

Toivotan siis teille kaikille antoisaa vuotta 2013!

3 kommenttia:

  1. Mulle kävi samoin, olin joskus ostanut kauniin kynttilän. Päätinkin sytyttää tämän ja kun sammitin, niin voi jestas sitä savuamista, jouduin vesihanan alla sammuttamaan. Sitä kynttilää ei enään sytytetty:))Hyvää Uutta Vuotta!

    VastaaPoista
  2. Jostain syystä näin tammikuun ekalla viikolla sitä ajattelee tulevaa vuotta yleensä paljonkin, sitten arki imaisee ja se on juuri päivä kerrallaan meininkiä.

    Meillä oli yksi semmonen Halloween-juhliin ostettu kynttilä, joka oli varmasti jonku kitupiikin suunnittelema. Me nimittäin poltettiin sitä ihan urakalla, että se kuluisi! Tarkoitus oli saada joulukynttilät tilalle ja tämä keltainen kynttilä pois päiviltä. Se teki parhaansa, ettei kulu! :)

    VastaaPoista
  3. Mitäs sitä suotta raketteihin sijoittamaan, oikeanlaisella kynttilällä pääsee aivan samanlaiseen lopputulokseen:)) Oikein hyvää uutta vuotta sinulle!

    VastaaPoista